Vimmu Hockey Ry perustettin 26.4.2019 enemmänkin saunailtamaisia piirteitä saaneessa kokouksessa. Hallituksen kokoonpano, talousarvio, toimintasuunnitelma ja muuta tylsää käytiin läpi vuosikokouksessa
24.8.2019. Vuosikokouksessa valittu hallitus kokoontui suunnittelemaan yhdistyksen toimintaa 29.8.2019. Vimmatun ajatustyön seurauksena yhdistyksen ja sen alla toimivan joukkueen Wimmu Cocksin toiminnan
tarkoitukseksi muodostui hassujen pipojen myynnin ohella aikuisten harrastejääkiekkotoiminta.
Joukkueeseen pääsivät tarkan valintaprosessin kautta kaikki halukkaat. Pelaajamateriaali oli taitotasoltaan vaihtelevaa, mutta kaikki sitoivat luistimensa itse.
Kaudella 2019 – 2020 joukkueen listoilla oli yhteensä 25 lajin helppoudesta viehättynyttä, joista 24 kuuluivat sarjapelivahvuuteen ja loput osallistuivat harjoitusvuoroille ja sarjan ulkopuolisiin pelitapahtumiin. Lisäksi jäävuoroilla kävi kertamaksukäytännöllä joitakin sitoutumiskammoisia ulkojäseniä. Yhteensä yhdistys järjesti 57 tapahtumaa, joiden pariin kokoonnuttiin 114 tunnin ajaksi. Parkkipaikalla jauhettiin soopaa likimain
saman verran. Tapahtumiin osallistui 37 erilaista naamaa ja kaikkiaan kertyi 761 osallistumiskertaa.
Kauden aikana pelattiin 16 sarjapeliä, joista Cocks voitti 5, hävisi 8 ja pelasi tasan 3 ottelua sijoittuen sarjassa viidenneksi. Sarjapelien lisäksi pelattin yksi harjoitusottelu. Harjoitusvuoroja oli 18 Hämeenlinnan jäähalleissa ja 14 legendaarisella Pälkäneen Haanloukkaan stadionilla.
Marraskuun lopulla joukkueen yhteishenkeä ja pelikirjaa hiottiin Tampereella järjestetyssä saunaillassa. Oppia pelitapaan omaksuttiin niin änäristä kuin kapteenin harakanvarpaista.
Joulutauolla sulateltiin kinkkua Hämeenlinnassa järjestetyssä harrasteturnauksessa. Viiden ottelun saldona oli kolmella voitolla ja kahdella tappiolla turnauksen 5. sija.
Kausi huipentui Haanloukkaassa järjestettyyn ulkoilmaspektaakkeliin, jossa Cocks kohtasi monen pelaajan kasvattiseurana toimineen Pälkäneen Luja-Lukon harrastejoukkueen. Ottelu päättyi Luja-Lukon niukkaan voittoon, mutta leikkimielisessä voittolaukauskisassa Cocks oli etevämpi. Makkaran tuoksu toi laitojen ääreen ennätysyleisön. Ottelun jälkeen tuloksia puitiin sopuisasti vastustajan kanssa saunan lauteilla pitkälle aamuyöhön.
Kuten kaikki muukin intiimi hauskanpito, myös jääkiekon pelaaminen kielletiin COVID-19-pandemian vuoksi. Seuran toiminta laitettiin hallituksen päätöksellä jäihin 13.3. Rajoitusten väistyttyä jäällä kaatuilua jatketiin satunnaisilla vuoroilla Pirkanmaan ja Hämeenlinnan jäähalleissa kesä-elokuun aikana.
Hallitus kokoontui 23.5.2020 suunnittelemaan seuraavia isoja siirtoja sekä riittävän arvokasta päätöstä menneelle kaudelle.
Kauden päätöstapahtumassa 4.7. palkittiin vuoden aikana ansioituneimmat pelaajat. Valmennusryhmän hihasta ravistettujen kunnianosoitusten lisäksi pelaajat äänestivät omatuntonsa mukaan keskuudestaan Vuoden Kukon. Palkintoja jaettiin muillekin kuin Anssi Volaselle seuraavasti:
- Pistepörssin voittaja Anssi Volanen
- Vuoden maalivahti Samu Saukkola
- Vuoden puolustaja Pasi Laakso
- Vuoden hyökkääjä Saku Laakso
- Vuoden kehittyjä Joonas Ilonen
- Vuoden Kukko Anssi Volanen
Toiminta jatkuu kaudella 2020-2021 Hämeenlinnan harrastesarjassa.