Sittenkin kahdella joukkueella sarjaan

Keskiviikko-aamun taittaessa kohti lounastaukoa joutui Vimmu Hockeyn hallitus nielemään makkaraperunoiden ohella viime aikaiset päätöksensä. Uskomattoman tehokkaana pyörinyt reklyruletti on tuottanut sen verran tulosta, että hallitus on päättänyt ilmoittaa Hämeen Harrastekiekkosarjaan kaksi joukkuetta.

Hallituksen mukaan materiaalin laajuus ja käsittämätön taitotaso pakotti jakamaan materiaalin kahteen erilliseen joukkueeseen. “Hienoa nähdä, että vaimot haluavat iltoihin vapaa-aikaa ja ovat innostuneet ilmoittamaan miehiään joukkueeseemme. Näin myös varmistetaan, että Cocks on muullakin kuin viimeisellä sijalla kauden päätteeksi” nimettömänä pysyttelevä hallituslähde kommentoi.

Toinen joukkueista esiintyy nimellä Wimmu Cocks ja haastajan rooliin asettuva toinen tiimi Wimmu Golden Cocks, joka on saanut innoituksen nimeen yhdistyksen valmennusryhmän hierontailtapäivästä. Valmennusryhmän mukaan idea tuli siinä loppumetreillä.

Joukkueiden runkokokoonpanot julkaistaan myöhemmin.

In Cocks We Trust!

#62